kuva: Wikimedia


Margit jälleen puhuu itsekseen itsensä kanssa. Ei ole muita kenelle puhua. Samat ajatukset pyörivät päässä. Kehää kuljetaan ympäri ja ympäri.

Hän ei ole keneenkään ihastunut. Hän ei edes halua taas ihastua. Onhan se ihanaa, mutta niin turhauttavaa aina uudestaan ja uudestaan ihastua ihmiseen, jolta ei saa vastakaikua.

Margit ei halua kuulla noita sanoja: "Olet ihan kiva, mutta kaverina..." tai "En ole koskaan ajatellut sinua sillä tavalla".

Margit nimittäin ihastuessaan kehittää utopian, jossa ihastuksen kohdekin tuntee samalla tavalla. Pienikin miehen sana tai ilme todistaa tunteiden puolesta.

Ei, Margit ajattelee, hänelle ei ole olemassa sielunkumppania. Ei ole miestä, johon hän rakastuisi ja tuo mies tuntisi samoin häntä kohtaan. Se on liian harvinaista. Niin harvinaista, ettei sitä varmastikaan tapahdu hänelle tässä elämässä.

Parempi elää yksin. Saapahan tehdä asiat juuri niin kuin itse haluaa.