Margit & romantiikka

Osallistun Allyn Himoa hehkuvaan kirjoituskilpailuun!

 

Tämä on siis jatko-osa! Lue ensin ensimmäinen osa täältä!

 

OSA 2

Ingrid avasi vaatekaapin oven tärisevin käsin,  otti pahvilaatikon ja laittoi sen sängylle virkatun, kellertyneen päiväpeitteen päälle. Hän istui laatikon viereen ja raotti varovasti kantta. Siellä se oli. Baskeri oli ollut koskematon niin kauan.

Ingrid ojensi kätensä, sulki silmänsä ja hipaisi sormellaan pörröistä, violetinruskeaa baskeria. Hän ei edes muistanut milloin hän oli käyttänyt sitä edellisen kerran. Ehkä se oli viisi vuotta sitten juhannuksena.  Kärpänen pörräsi jossain kaksinkertaisten ikkunalasien välissä.

Ingrid nuolaisi huuliaan ja pyöritteli sormeaan baskerin päällä. Baskeri tuntui pehmeämmältä kuin hän oli muistanut. Hän tunki kaikki sormet baskerin poimujen väliin. Voihkaisu pääsi hänen huuliltaan.

Hän ei voinut enää mieltänsä malttaa! Ingrid repi baskerin laatikosta kovakouraisin käsin ja…

Alhaalta kuului oven kolahdus.  Aarne tuli kotiin etuajassa!

Ingrid jähmettyi. Aarne ei saanut löytää häntä täältä yksin baskerinsa kanssa. Aarne ei missään nimessä saisi nähdä tätä näkyä!

Ingrid pidätti hengitystään ja kuunteli. Lattialankut narahtelivat, kun Aarne asteli keittiöön.

-         -  Kulta? Aarne huhuili. –  Minä sainkin jo hommat hoidettu metsässä valmiiksi. Missä sinä, rakas olet? Eikö täällä ole yhtään piirakkaa?

-          - Olen täällä makuuhuoneessa! Tulen kohta sinne keittiöön!  Ingrid huusi vastauksen hätäisesti, tunki jo lämmenneen baskerin takaisin pahvilaatikkoon ja työnsi laatikon äkkiä sängyn alle.

Ingrid ryntäsi nopeasti alakertaan kohentaen samalla suttuista olemustaan.

-        -  Päiväunillako sinä olit? Aarne kysyi ja halasi rakasta naistaan. – Oletpa sinä kuuma ja hikinen.  Et kai ole tulossa kipeäksi? Voi, kulta..

Aarne silitti Ingridin poskea.

-          - Minä niin toivoin, että tänään olisin saanut sitä sinun herkullista piirakkaa. Minä en saanut sitä mielestäni metsän keskellä. Oli ihan pakko tulla jo. Kulta, Aarne leperteli ja hakeutui lähemmäksi Ingridiä.

-        -   Sinä ja sinun piirakkasi! Ingrid tiuskaisi ja työnsi Aarnen kauemmaksi.  – Ja aina sinä vaan minua kullittelet! Ihan kuin oltaisiin joitain teinejä! Sinä olet vanha ukko ja minä vanha akka. Sinä tiedät, etten voi sietää sitä!

-          - Mutta rakas… Aarne yritti sanoa, mutta Ingrid ei halunnut jäädä kuuntelemaan vaan ryntäsi ulos paiskaten oven kiinni perässään.

Aarne jäi keittiöön hölmistyneenä seisomaan. Ei piirakkaa tänään. Hän meni jääkaapille ja mietti löytyisikö sieltä eilisen tähteitä. Hänen oli pakko saada niitä edes jotain tähän hätään. Eikä sillä piirakalla oikeastaan ollut niin väliä. Nykyisin tuntui, että Ingridin piirakka oli paljon kuivempaa kuin alkuvuosina. Aarne oli usein melkein tukehtua siihen. Ihan kuin nainen hän olisi unohtanut kuinka se kostutetaan kunnolla.

Aarne löysikin jotain mikä oli parempaa kuin piirakka. Ingrid oli ostanut kokonaisen paketin tuoreita, paksuja HK:n Sinisiä lenkkejä.  Mies huokasi tyytyväisenä.

Ingrid seisoi ulkona painostavassa ilmassa. Ukkonen jyrisi jossain kaukana. Lehmät ammuivat navetassa. Oli iltalypsyn aika. Niiden utareet olivat täynnä valkoista, rasvaista maitoa, ja niitä pakotti. 

Ingridin piti unohtaa jälleen vanha baskerinsa.  Hän asteli kohti navettaa, meni karjakeittiöön, otti kaapista esille pahvilaatikon, jossa oli iso kasa valkeita, harsomaisia kertakäyttöpäähineitä.  Ingrid tunki kätensä laatikkoon, mutta sellainen päähine ei se ollut sama asia kuin vanha, kulunut baskeri.  Kertakäyttöpäähineet olivat niin puhtaita, steriilejä, käyttämättömiä. Ingridin baskeri oli sentään aikojen kuluessa sopivaksi muotoutunut ja haisi vahvasti Ingridille.

Ingrid veti kätensä pois pettyneenä pitäen kädessään yhtä päähinettä.  Käsi oli kylmä ja kuiva. Päähine ei tuntunut miltään. Se oli niin kevyt ja läpinäkyvä.

-          - Vai, että lupaus on lupaus, Ingrid mutisi itsekseen.  – Kyllä minä teille vielä lupaukset näytän!

 

Runotorstain 89. haaste:


Kaipaus, ei mitään nimeä.
Ei kiihko vaan rakkaus.
Nukkena ikkunassa,
yksin muutosten valojen ajattomuus,
tuulen ja sateen harmaaksi patinoimana.
Matkalla on tarkoitus.


Tämä runo on tehty Googlen avulla. En käyttänyt runokonetta, vaan  heittelin sanoja, selailin, tein nopeita valintoja ja hieman muokkasin.

Runotorstain 87. haaste: kotimainen

Suomalaisen miehen
elämän kohokohdat:

Made in maitolaituri,
syntyi Tepon taksissa,
Jaskan kioskilla kastettiin,
sätkää leikkimökissä maistettiin,
eka känni koulun takana,
poikuus meni
jossain
ei muista missä.

Ja sitten joutui hän naimisiin...

Runotorstain 86. haaste: rappion estetiikka


Tänään on se päivä,
jolloin hänet vihdoin nähdä saan
ja omakseni aion ottaa.
Laitan kaulalleni Yves Rocherin tuoksua
mustasta pullosta.
Se tuo muistoja mieleeni nuoruusvuosista.

Korviini ripustan helmikorvakorut,
jotka sain Seiskan tilaajalahjana.
Olen säästänyt niitä erityiseen tilaisuuteen.

Hiuksiini suihkutan paljon hiuslakkaa
ja luomiini laitan lilaa luomiväriä.

Minulla on treffit Ykän kanssa baarissa.
Tilaamme pitsan ja minä toivon,
totisesti toivon,
että Ykä tarjoaa minulle kaljan.

Näyttäisi siltä, että viihdettäkin on hidasta ja vaikea saada julkaisuksi nykyaikana. Saattaa kestää kauan ennen kuin saan tiedon siitä, että julkaistaanko ensimmäinen romanttinen novellini. Kuulemma novelleista ei ole tällä hetkellä pulaa...

Ehkä jopa paremmin voisi saada kaupaksi pokkarin. Mutta viitsinkö kirjoittaa 100 sivua turhaan, jos käykin niin, että pokkarini hylätään? No, joku on sanonut, että kirjoittaminen ei ole koskaan turhaa. Ehkä on niin.

Äh, olenpa nyt arka ja saamaton. Ei ole hyvä juttu kirjoittamisessa.

Pitäisi antaa palaa vaan!

Runotorstain 85. haaste ja minun tapauksessani se on Jongin Lennä, Uneksi.


Rakastelun jälkeen annoit minulle sormuksen.
Sen timantti irtosi heti seuraavana päivänä.
En löytänyt sitä, et ostanut minulle uutta.

Rikkinäisen sormuksen terävät reunat
ovat raapineet minut verille
siitä lähtinen
joka kerta.

Runotorstain 84. haaste: mörkö

Mun sängyssä makaa tuntematon mies.
Se nukkuu.
Se tuli eilen mun mukana baarista kotiin.
On se elossa, sen sydän lyö.

Mutta pian se herää ja aukaisee silmänsä,
enkä mä tiedä mitä mä sen kanssa teen.

Mitä mä sille teen?

Reginan novelliohjeesta:

- Henkilöiden toiminta ja puhe kertovat heistä lukijalle enemmän (ja helpommin) kuin pitkä luonnekuvaus. On hyvä, jos lukija saa niiden perusteella tehdä omat päätelmänsä, ilman että kertoja yksioikoisesti luettelee henkilöiden ominaisuudet.

- Vältä epäolennaisia, itsestään selviä seikkoja (esim. luontokuvausta). Pidä ympäristökuvaukset lyhyinä. Se, mitä ihmiset pukevat ylleen, juovat ja syövät, miten he asuvat ja millaisilla autoilla ajavat, kiinnostaa enemmän. Viininpunaisilla satiinilakanoilla on suurempi kiinnostusarvo kuin maisema-analysoinnilla.

- Muista tunteet. Voimakkaita tunteita ja niiden ilmaisuja. Uhmaavia päätöksiä ja rajuja tekoja.

- Ei ulkokohtaista kerrontaa. Yritä päästä sisälle henkilöidesi tajuntaan.


Eli jatketaan harjoituksia:

Margit istui viininpunaisella nahkasohvalla ja katseli ulos pimeään. Ulkona satoi lunta. Hänen yllään oli ylellinen satiiniyöpuku, joka oli ostettu Stockmannilta. Margit hipaisi kevyesti sileää kangasta. Kädessään Margit piteli hienostuneesti shampanjalasia. Hän siemaisi siitä pienen suullisen.

Margit asetti lasin mahonkiselle sohvapöydälle ja nousi ylös. Hänen jalassaan oli pörröiset ja pehmeät, mutta elegantit aamutossut. Häntä huoletti erittäin paljon se, että Joel oli myöhässä. Kello oli pian kaksitoista. Margit näki sielunsa silmin kuinka Joelin punainen BMW olisi ajautunut liukkaalla tiellä ojaan ja mies makaisi nyt tajuttomana istuimellaan. Veri valuisi hänen otsaltaan kuin television draamasarjoissa.

Ajatus sai Margitin huolestumaan vielä enemmän. Juuri kun hän oli löytänyt elämänsä miehen. Mies kuolisi pois. Vasta kuukausi sitten Margit oli ollut varma, ettei sitä juuri oikeaa olisi koskaan tullut hänen elämäänsä. Mutta Joel oli tullut. Ihme oli tapahtunut!

Kohtaloaan uhmaten Margit oli syöksynyt uuteen suhteeseen ilman pelkoja. Nyt hän oli menettämässä kaiken. Siis tietysti siinä tapauksessa, että hänen pelkonsa olivat totta.

Samassa Margitin mieleen tuli uusi ja vielä epämielyttävämpi mielikuva. Mitä jos Joel olikin pettämässä häntä? Margit kaatoi itselleen lisää shampanjaa. Hän tunsi verenpaineensa nousevan. Joel oli tietystikin myöhässä, koska mies oli tapaamassa toista naista!

Nyt Margit kuvitteli kuinka Joel lepäsi kauniin, vaalean naisen sylissä ja suuteli tuota vierasta naista.

Margit raivostui ja melkein heitti shampanjalasin takan loimuavaan tuleen. Hän halusi kuristaa sen naisen ja Joelin myös! Miten tuo mies saattoikin olla niin julma ja pitää Margitia epätietoisena siitä missä mies mies oli.

Samassa BMW kaarsi Margitin talon pihaan. Margit unohti pelkonsa ja raivonsa hetkessä sekä ryntäsi ovelle Joelia vastaan. Hän halusi sukeltaa miehen kuumaan syliin. Hänellä oli ollut todella ikävä tuota ihmeellistä miestä.


Kommentteja:

No, onpa vaikeaa. Siis miten pitää tyyli keveänä ja viihteellisenä niin kuitenkin, ettei siitä tule parodiaa? Tuntui, että vähän liiankin paljon pilkettä oli silmäkulmassani kun kirjoitin tätä. Viihdettä kai pitäisi kirjoittaa vakavasti. Mutta ei niin vakavasti, että se ei ole enää viihdyttävää...

Tapahtui edellisessä osassa:

Vain muutaman metrin päässä minusta unelmani särkyi. Hanna, Igorin sisko, ryntäsi veljensä eteen ja pysäytti hänet.

- Mihin sinulla tuollainen kiire on? Etkö muista? Hanna sanoi ja nojautui Igoria kohti kuiskaamaan hänelle salaa jotain mitä muut eivät saaneet kuulla.

Igor huokasi, irrotti katseensa minusta ja lähti sisarensa kanssa kävelemään pois salista.


En voinut olla tuossa samassa tilassa kauempaa. Minusta tuntui vahvasti siltä, etten ollut haluttu vieras tanssiaisiin, joten en nähnyt muuta mahdollisuutta kuin poistua paikalta. Tein sen kuitenkin arvokkaasti säilyttäen kasvoni. Jalkani tärisivät kävellessäni pois salista, mutta en antanut tärinän näkyä ulospäin millään tavalla. En halunnut, että muut olisivat nähneet se kuinka pahalta minusta tuntui.

Hannan piti olla ystäväni, mutta hän ei jostain syystä halunnut Igorin lähestyvän minua. Minut oli petetty. Hanna ei ollutkaan aito ystävä.

Päästyäni ulos pihalle lisäsin vauhtia ja kävelin juhlapuvussani kartanon vieressä sijaitsevan järven rannalle. Korkeat korot saivat nilkkani muljahtelemaan liukkaalla kivikolla.

Kun olin varma siitä, etteivät muut nähneet minua, nojasin suureen koivuun ja annoin kaikkien kyynelten tulla. Ne valuivat poskiani pitkin ja kastelivat mekkoni. Miksi minulle kävi aina näin? Mitä vikaa minussa oli? Kukaan ei koskaan sanonut minulle suoraan asioita. Kaikki välttelivät kohtaamistani. Minun selkäni takana kuiskitaan, siitä olin varma.

Ihmisten seurassa olin kuitenkin mielestäni miellyttävä ja yritin näyttää hyväntuuliselta. En kuitenkaan koskaan mielistellyt tai ollut epärehellinen. Sanoin kyllä oman mielipiteeni asioista. Ehkä en sittenkään ole riittävän hienotunteinen? Ehkä kuitenkin loukkasin aina ihmisiä sanoillani? Enkö minulla saanutkaan olla omia mielipiteitä? Mielipiteiden takia monet ihmiset suljetaan yhteisön ulkopuolelle.

Ehkä olin loukannut Hannaa jotenkin, ja kaikki johtui nyt siitä? Hanna tiesi, että olin ihastunut Igoriin, hänen veljeensä ja kostoksi nyt halusi estää minun kontaktini häneen.

Sekavat ajatukset velloivat päässäni samalla tavalla kuin järven vesi, jota yltyvä iltatuuli keinutteli. Kylmyys tunki ohuen juhlapukuni läpi. Olin jäätymässä. Olin jo jäätynyt sisäisesti ja sydämeni oli kohmeessa. Minusta tuntui, että ehkä olisi parempi jos luontoäiti jäädyttäisi minut ulkopuoleltakin. Minusta tulisi turta, enkä tuntisi tätä tuskaa.

Samassa joku kutsui minua kartanon pihalta.

Pääsiäisenä oli vaihteeksi aikaa lukea hieman viihdekirjallisuutta. Ostin Timanttipokkarin 2/2008 Menneisyyden jälki. Sen oli kirjoittanut pseudonyymi Piritta Lehto.

Se oli ihan hyvin kirjoitettu, kiva pokkari, jonka jaksoi lukea loppuun. Ajattelin, että jos tähän tasoon itsekin joskus pääsisin, niin se olisi hyvä juttu.

Itse osaan rakentaa kyllä juonen, mutta heikkoutena on tilanteita ja tunteita runsaasti kuvailevan tekstin tuottaminen. Olen nyt jotenkin oppinut viime aikoina tiivistämään ja vähentämään kaikki minimiin.

Mitäkö tarkoitan? No, tässä on yksi kohta tuosta pokkarista, joka selittää asian.

Milla ei saanut korskean oloista ja voimakastahtoista naista mielestään. Heidän välinsä olivat kartanon pihalla tapahtuneen kohtaamisen ja jonkinlaisen mittelön jälkeen olleet aivan normaalit, eivät erityisen tuttavalliset, mutta ei myöskään viileät. Kaisa ei ollut kysellyt mitään hänen ja Karin suhteesta, mutta ei ollut myöskään esiintynyt näkyvän torjuvasti tai vihamielisesti.

Täytyypä hieman harjoitella tuota. Noin saa nimittäin niitä kaivattuja merkkejä tekstiin vaikka juonessa ei tapahdu oikeastaan paljonkaan. Yritän kirjoittaa yhtä perusteellisesti sisäisestä mielenmaisemasta tuohon jatkokertomukseeni. Kyllä kai sitä osaa taas rönsyillä, kun on oppinut karsimaan?

Saa antaa palautetta, kunhan uusi teksti ilmestyy blogiin. Palaute olisi jopa suotavaa. :)

Sähköpostiakin saa lähettää. Kukaan ei olekaan vielä lähettänyt minulle mitään tuohon margitman-osoitteeseen. Sen pitäisi olla oikeastaan margitmän, mutta eihän ääkkösiä voi käyttää...